Etusivu Yleisöluistelu Ulkojäät Luisteluradat Jäähallit Blogi
f ⓒ
Tulevaisuuden lätkätähdet - pidä nämä nimet mielessä

Tulevaisuuden lätkätähdet - pidä nämä nimet mielessä

Suomi on tunnetusti jääkiekon suurmaita, ja taso lajissa on todella korkealla. Nuorten joukosta erottuu lupauksia, joista osa pääsee ponnistamaan aina kansainväliselle huipulle saakka.

Tällä hetkellä nuorten pelaajien joukossa on tulevaisuuden tähtiä, jotka ovat onnistuneet nousemaan esille valmiiksi kovatasoisesta joukosta. Näistä pelaajista kuullaan vielä – sekä kotimaan kentillä että kansainvälisissä kaukaloissa.

Juho Piiparinen

Kun listataan kotimaan tulevaisuuden tähtiä jääkiekossa, nousee yksi nimi ensimmäisenä jokaiseen keskusteluun. Se on vuonna 2008 syntynyt Juho Piiparinen, jolla on taskussa tulokassopimus NHL-joukkue Vegas Golden Knights -joukkueen kanssa.

Piiparinen on syntynyt Lahdessa, ja nuorukainen on Pelicansin kasvatti. Pelicansista Piiparinen siirtyi Tapparan nuorten joukkueeseen, ja taitava puolustaja nähtiin SM-liigassa ensimmäisen kerran vuonna 2025. Ensimmäinen kausi Liigassa oli varsin onnistunut, koska Tappara voitti mestaruuden.

Suomen-mestaruus ei ole ainoa syy, miksi jokainen vedonlyöntiä tarjoava Trumo nettikasino nostaa Piiparisen kotimaan ykköslupaukseksi. Lahjakas pelaaja valittiin aikanaan Pohjola-leirin parhaaksi pelaajaksi, ja Piiparinen on toiminut useammassa turnauksessa nuorten maajoukkueen kapteenina.

Maajoukkueen valmentajat ovat valinneet Piiparisen parhaiden pelaajien joukkoon, ja Piiparinen on voittanut joukkueen tehotilaston.

Tulevaisuudessa vedonlyöjät tulevatkin asettamaan panoksensa Piiparisen edustamien joukkueiden puolesta. Vegas Golden Knights -joukkue varasi nuorukaisen vuoden 2026 NHL:n varaustilaisuuden ensimmäisellä kierroksella, mutta Piiparinen pelaa kuluvan kauden lainassa Tapparan riveissä.

Piiparisen poikkeuksellisesta lahjakkuudesta kertoo myös seuraava: suomalainen puolustaja on varattu ensimmäisellä kierroksella NHL:n varaustilaisuudessa edellisen kerran vuonna 2019. Tästä pelaajasta kuullaan vielä.

Oliver Suvanto

Piiparisen rinnalla tulevaisuuden huippulupauksiin lukeutuu vuonna 2008 syntynyt Oliver Suvanto. Turusta kotoisin oleva Suvanto pelasi nuoruusvuodet VG-62-seurassa, josta siirtyi Turun Palloseuraan.

Myös Suvanto siirtyi kotipaikkakunnan joukkueesta Tapparaan, jossa peliminuutteja kertyi aluksi Piiparisen tavoin nuorten joukkueessa. Ensimmäiset SM-liigan pelit olivat vastassa kaudella 2025, ja Suvanto antoi kaukalossa oman panoksensa Tapparan mestaruuden eteen.

Keskushyökkääjän paikkaa edustava Suvanto on toiminut nuorten maajoukkueen varakapteenina, ja nuori mies valittiin Suomen joukkueen parhaaksi pelaajaksi Kanadaa vastaan pelatussa ottelussa.

Ennen NHL:n vuoden 2026 varaustilaisuutta Suvannosta veikattiin ykköskierroksen varausta, ja valmentajat kehuivat nuoren pelaajan olevan poikkeusyksilö. Veikkaus myös toteutui, kun Washington Capitals varasi Suvannon. Mies teki tulokassopimuksen joukkueen kanssa, mutta pelaa kauden 2026–2027 Piiparisen rinnalla Tapparassa.

Matias Vanhanen

Vuoden 2026 NHL:n varaustilaisuudessa sopimuksen saaneisiin pelaajiin lukeutuu myös Matias Vanhanen, joka on vuonna 2007 Nokialla syntynyt vasenta laitaa pelaava hyökkääjä.

Vanhanen on ehtinyt nuoresta iästään huolimatta pelaamaan useissa eri joukkueissa. Nuoruusvuodet kuluivat HC Nokian riveissä, josta Vanhanen siirtyi Tapparaan ja edelleen Helsinkiin HIFK:n riveihin.

HIFK:n nuorten joukkueessa Vanhanen voitti pistepörssin, ja nuorukainen palkittiin kauden päätteeksi vuoden tulokkaan tittelillä. Kaudeksi 2025–2026 Vanhanen siirtyi pelaamaan CHL joukkue Everett Silvertips -joukkueeseen, jossa mies nousi kauden parhaaksi pistemieheksi.

Silvertips eteni kauden aikana finaaliotteluun saakka, mutta hävisi siinä mestaruuden. Vanhanen sai kunnian tulla valituksi tähdistökentälliseen, mikä on kova saavutus nuorelta tulokkaalta.

NHL-joukkue New Jersey Devils varasi Vanhasen toisella kierroksella. Seuraava kausi kuluu Boston Collegen yliopistojoukkueessa, josta ura vie toivottavasti NHL-kaukaloon saakka.

Juuso Ainasto

Vuonna 2008 syntynyt Juuso Ainasto poikkeaa monessa suhteessa listan muista pelaajista. Ainasto on maalivahti, jota ei ole suitsutettu koko uran ajan. Nuorukainen onkin jäänyt vähälle huomiolle, kunnes Jokereiden nuorten joukkueessa pelattu kausi 2025–2026 muutti tilanteen.

Ainasto on nähty juniorivuosina Keravan jäähallin ja muiden pienempien hallien kaukaloissa. Nuori maalivahti pääsi kaudelle 2025–2026 Jokereiden nuorten joukkueen tolppien väliin pelaamaan ja yllätti kaikki. Kausi oli suorastaan erinomainen, mikä nosti Ainaston yllättäen NHL:n varauksiin.

Toronto Maple Leaf varasi Ainaston kolmennella kierroksella, ja Ainasto oli ainoa varauksen saanut suomalainen maalivahti. Myös seuraavalla kaudella nuorukainen nähdään Jokereiden maalissa, ja toiveena on päästä SM-liigan otteluihin pelaamaan.

Ainaston kehitys on ollut huimaa, ja kova työ on tuottanut tulosta. Toivottavasti ura etenee yhtä vahvasti, ja Ainasto pääsee Liigan kautta Pohjois-Amerikan kaukaloihin.